Asiakaspalvelua

Tarkemmin kun miettii, niin aika harvassa on ne työt, missä ei asiakaspalvelutaidoilla olisi merkitystä.

Muutama epäonnistuminen ja onnistuminenkin on jäänyt mieleen.

Oli tulossa sukujuhlat, mihin piti hankkia valkoinen kauluspaita. Menin tietysti touhakkaana vasta juhlaa edeltävänä iltana ostoksille. Olin tottunut käymään hyvästä laadusta ja asiakaspalvelusta tunnetuksi tulleessa vaateliikkeessä. Kysyin topakalta näyttävältä myyjältä, että voisiko hän etsiä minulle sopivan valkoisen paidan heidän valikoimistaan.

Nainen katseli minua päästä varpaisiin ja huudahti toiselle myyjälle: "ONKO MEILLÄ NÄIN PITKÄLLE JA LAIHALLE MIEHELLE VALKOISTA PAITAA!". No... hiukan katselin ympärilleni, mitä tapahtui. Ihmettelin, sekä koin myötähäpeää myyjän suorapuheisuudesta. Eihän hän sinänsä palturia puhunut. Tokaisi vaan sen, mikä oli totta. Mies tuli reippain askelin osoittaen hyllyä ja tuumasi, että tässä mallissa on hoikille ihmisille paitoja pitkillä hihoilla. Paita tuli ostettua.

Kyllähän minä tuosta laihuudestani, mitä kauniisti hoikkuudeksikin sanotaan olen saanut elämäni aikana kuulla. No nyt alkaa helpottaa ainakin mahan kohdalta, joskin ei nyt vielä pahasti.

Erään kerran eräs esimies tuumasi ruokalan jonossa, että ota sinä Jouko toinenkin kauhallinen. Sinä kun olet yhtä laiha, kuin hänen ajokoira. Minulla ei ollut paras päivä ja tuo letkautus kirpaisi sen verran, että tuumasin: "mikäs ihme se on, sama mies juoksuttaa molempia". Esimies ei ollut tottunut, että hänelle sanotaan vastaan ja niinpä hän kääntyi ja katsoi minua hämillään tokaisten: "minä en ole sinua juoksuttanut!".

Toisen kerran olin samassa ruokajonossa ja eräs kollega tuumasi, että ota ruokaa reilummin, kun sinä olet niin laiha. Minä tuumasin: "minäpä otankin, mutta sinä elä ota enää yhtään, kun sinuun näyttää tarttuvan". No olen minäkin joskus tuumannut, että ota sinä kun sinussa ei mene ruoka hukkaan, sinussa se näkkyy.

No erään kerran vahvan näköinen nainen halasi minua liikuttuneessa tilassa ja tuumasi moneen kertaan, että sinä olet laihtunut. Meinasin tuuumata: "no sinusta ei voi sanoa samaa", tai: "no, sinä et ole laihtunut".

Tämä vaan sillä, että miksi laihoille ihmisille saa naljailla, mutta ei paremman hyötysuhteen omaaville kehonsa rakentajille.

Vielä pitää muistella erästä samaan aiheeseen liittyvää tapahtumaa, joka sattui keskussairaalassa. Olin selkään tehdyssä varjoainekuvauksissa ja siihen liittyi röntgenkuvan ottaminen. Kun olin siinä kyljelläni ja kuvat oli otettu, niin hoitaja kehitti kuvat. Kopista kuului: "Ei helekutti! Niin laiha mies, että ei saa edes röntgenkuvaa, nämä meni mustaksi".

Hyvin olen pärjännyt, ruoka maittaa ja nuo tapahtumat ovat vain pääosin naurattaneet.

Erään kerran menin kauppaan ja kassalla oli aloitteleva toimihenkilö. Kun kaikki tuotteet oli ns. kuitattu, niin hän yritti siirtää sitä välikapulaa, millä ohjataan ostokset toiselle puolelle. Se ei heti onnistunut, kun kananmunakenno oli edessä. Nainen tuumasi: "arvasinhan minä, munathan ne on välissä!". Nainen meni aivan punaiseksi ja minua hymyilytti.

Tuosta kassasta tuli mieleen eräs huvittava juttu. Oli sunnuntaiaamu ja olin lasten kanssa yksin. Katsoin jääkaappiin ja siellä ei ollut oikein mitään mistä olisin loihtinut lapsille päiväruokaa. No arvelin, että käyn hakemassa kotikyläni kioskilta nakkeja ja keitän perunat, niin silläkin pärjätään ensi hätään. No minä unenpöppelössä kioskijonoon ja kun minun vuoro tuli, niin nainen kurkisti luukusta kysyen: "mitäs teille saisi olla?". Vastasin: "nakkeja". Myyjä kiirehti takahuoneeseen ja aikaa kului tosi paljon. Ajattelin, että luulisi nakit löytyvän vähemmälläkin etsimisellä. Myyjä tuli ja löi tiskiin näkkejä... kortonkeja ison paketin. Se oli yllättävä tilanne. Jono takanani oli kerinnyt muodostua pitkäksi ja tunsin lämmittäviä katseita niskassani. En ilennyt nolata myyjää ja arvelin, että tästä päästään nopeiten, kun maksan paketin. No ei saanu lapset nakkeja ja vähän mietin, että mihin minä naimisissa oleva mies näitä kumeja käyttäisin. Lapset saivatkin sillä kertaa maittavaa perunavelliä.